Joulun budjetti - järkeä juhlaan


Fakta on, että jouluun palaa paljon rahaa.
Vaikka kuinka vannomme, että lahjoja ei osteta aikuisille eikä tuhlata koristeisiin, menoja vain yllättäen ilmestyy. Tammikuussa sitten kärvistellään ja korjaillaan tilinsaldoa epätoivoisesti. 

Itse haluaisin luoda jo nyt perinteet joulusta nauttimiselle ilman stressiä lahjojen ostamisesta tai ylikuluttamisesta. Olen ehkä vaativa, mutta haluaisin lahjojen olevan saajilleen erityisiä, joista huomaa, että asiaa on ajateltu vähän enemmän. Tämän vuoksi lahja-asiaa täytyy alkaa organisoimaan ajoissa. Olen huomannut, että nykyajan tavarapaljoudessa mieluisimpia lahjoja ovat ns. elämys/tapahtuma-lahjat. Lahjasta jää saajalleen hyviä muistoja lisäämättä rojua, jota täytyy säilyttää. Hankkimalla osan lahjoista hyvissä ajoin saa myös kulutkin jaettua pidemmälle aikajaksolle. Itse olen kätevä käsistäni ja osan lahjoista olen ajatellut tehdä itse, mikä ottaa oman aikansa. Suurimman stressin saa aikaan, kun päättää antaa itse tehdyjä lahjoja, mutta jättää sen viime tippaan, jolloin ihan varmasti virheitä tulee paljon ja lopulta lahja on niin hirveän näköinen, ettei sitä kehtaa antaa.


JOULUN TÄRKEIMMÄT MENOERÄT


Sanomattakin on selvää, että kaikkea ei tarvitse ostaa kaupasta. Osan lahjoista, ruuista, korteista voi tehdä itse. Kaveria voi pyytää kuskiksi pikkujoulua varten (jos vain sattuu olemaan vapaana). Lahjoja voi ostaa alennusmyynneistä, tarjouksista ja kirppareilta. Ja jos sattuu omistamaan metsää, niin joulukuusen saa ihan ilmaiseksi. Itse ajattelin seurata jouluun liittyvää rahankäyttöä ja katsoa, paljonko sitä oikeasti tulee kulumaan. Tarkoituksena ei ole päästä mahdollisimman halvalla vaan tavoittelen enemmänkin hallintaa rahankäyttöön. Haluan olla tietoinen, paljonko rahaa on kulunut, jotta voin tietoisesti päättää. En halua todeta vasta tilinsaldosta, että kaikki raha on mennyt.





Ei kommentteja