Joulun budjetti - järkeä juhlaan


Fakta on, että jouluun palaa paljon rahaa.
Vaikka kuinka vannomme, että lahjoja ei osteta aikuisille eikä tuhlata koristeisiin, menoja vain yllättäen ilmestyy. Tammikuussa sitten kärvistellään ja korjaillaan tilinsaldoa epätoivoisesti. 

Itse haluaisin luoda jo nyt perinteet joulusta nauttimiselle ilman stressiä lahjojen ostamisesta tai ylikuluttamisesta. Olen ehkä vaativa, mutta haluaisin lahjojen olevan saajilleen erityisiä, joista huomaa, että asiaa on ajateltu vähän enemmän. Tämän vuoksi lahja-asiaa täytyy alkaa organisoimaan ajoissa. Olen huomannut, että nykyajan tavarapaljoudessa mieluisimpia lahjoja ovat ns. elämys/tapahtuma-lahjat. Lahjasta jää saajalleen hyviä muistoja lisäämättä rojua, jota täytyy säilyttää. Hankkimalla osan lahjoista hyvissä ajoin saa myös kulutkin jaettua pidemmälle aikajaksolle. Itse olen kätevä käsistäni ja osan lahjoista olen ajatellut tehdä itse, mikä ottaa oman aikansa. Suurimman stressin saa aikaan, kun päättää antaa itse tehdyjä lahjoja, mutta jättää sen viime tippaan, jolloin ihan varmasti virheitä tulee paljon ja lopulta lahja on niin hirveän näköinen, ettei sitä kehtaa antaa.


JOULUN TÄRKEIMMÄT MENOERÄT


Sanomattakin on selvää, että kaikkea ei tarvitse ostaa kaupasta. Osan lahjoista, ruuista, korteista voi tehdä itse. Kaveria voi pyytää kuskiksi pikkujoulua varten (jos vain sattuu olemaan vapaana). Lahjoja voi ostaa alennusmyynneistä, tarjouksista ja kirppareilta. Ja jos sattuu omistamaan metsää, niin joulukuusen saa ihan ilmaiseksi. Itse ajattelin seurata jouluun liittyvää rahankäyttöä ja katsoa, paljonko sitä oikeasti tulee kulumaan. Tarkoituksena ei ole päästä mahdollisimman halvalla vaan tavoittelen enemmänkin hallintaa rahankäyttöön. Haluan olla tietoinen, paljonko rahaa on kulunut, jotta voin tietoisesti päättää. En halua todeta vasta tilinsaldosta, että kaikki raha on mennyt.





0

Pähkinä-suklaafudge

Tämä lähes jo klassikko resepti äänestettiin 2011 Kotivinkin Jouluherkut-lehden parhaaksi. Monille kavereille fudge-reseptit tuntuvat tuottavat vaikeuksia, sillä fudgen teko ottaa oman aikansa. Itse parhaaksi ratkaisuksi ongelmaan koin kärsivällisyyden ja kuulakokeet.

Vaikeus aste: Helppo
Kesto: Itse valmistus 45 minuuttia, jäähtyminen 6 tuntia


4 ½ dl sokeria
2 ½ dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata
50 g voita
½ dl siirappia
(50g valkosuklaata)
1 dl cashewpähkinöitä
rypsiöljyä vuoan voiteluun


1. Mittaa sokeri, kerma, tumma suklaa, voi ja siirappi kattilaan. Sekoita

2. Kuumenna kunnes seos alkaa kiehua. Keitä noin 10 minuuttia.


3. Tee kuulakoe eli pudota tippa seosta vesilasiin, jossa on kuumaa vettä. Jos seos jähmettyy muotoiltavaksi, se on valmista. Jos seos ei pysy kasassa, jatka kuumentamista 10 minuuttia ja toista kuulakoe.


4.Odota, että fudge jäähtyy kädenlämpöiseksi. Vaahdota fudge vaaleammaksi sähkövatkaimella. Lisää lopuksi valkosuklaa.


5. Voitele 20 cm x 20 cm vuoka rypsiöljyllä. Itse käytin kahta pyöreää piirakkavuokaa ohuempaan fudgeen. Ripottele pinnalle rouhittuja cashewpähkinöitä. Uuden ulottovuuden fudgeen saa käyttämällä esimerkiksi suolattuja cashewpähkinöitä, kuivattuja karpaloita, suklaanpaloja tai vaahtokarkkeja.

  6. Siirrä fudge jääkaappiin kovettumaan 4-6 tunniksi. Kovettumisen jälkeen fudgen voi leikata paloihin. Loppusilauksen fudgelle antaa ripaus sormisuolaa (älä laita, jos olet käyttänyt suolattuja cashewpähkinöitä). Fudge säilyy huoneenlämmössä noin viikon.

Lopputulos oli todella herkullinen. Pähkinä-suklaafudge katosi parempiin suihin alle vuorokaudessa (joista hyvän osan söin itse unettoman yön aikana). Kiitosta fudge sai myös kavereilta, jotka kävivät  ihan itsenäisesti jääkaapilla hakemassa "pieniä" paloja.

0

Joulukoristeiden shoppailua Heinäkuussa




Monet varmaan hieraisivat silmiään nähtyään tämän artikkelin otsikon, joten avataanpas sitä vähän. Sain inspiraation tähän blogitekstiin viime viikkoisesta kirpparikierroksesta. Huomasin, että monia todella hauskoja ja kiinnostavia joulukoristeita oli myynnissä todella halvalla näin heinäkuussa. Luulen, että juhannussiivoilla tai kesäloman aloitussiivoilla on varmasti jotain tekemistä asian kanssa.

Kuvassa oleva "lumiukkotuikkualusta" oli mielestäni kaunis ja se maksoi vain kaksi euroa. Pidän siitä todella paljon, koska se on ilmava ja tietyllä tavalla herkkä koriste. Kuitenkin se on todella painavaa ja lasia, mikä on erityisen tärkeää koirataloudessa. Haluan välttää tukkoista tavaran hamstaus-fiilistä kotona. Olen ehkä katsonut liian monta jaksoa Hoarder-sarjaa.

Mielestäni on mukava shoppailla rauhassa nyt ennen kuin varsinainen sesonki ja jouluhulluus alkaa. Joskus olen huomannut tulleeni kotiin kaikenlaisen turhan koristesälän kanssa, kun olen eksynyt kaupaan joulumyynnin käynnistyttyä. On varsin mielenkiintoista, miten se kaikki kaupallinen jouluhulina voi harhauttaa yleensä varsin järkevää ihmistä ostamaan lähes roskaan verrattavaa muovia kalliilla hinnalla. Lisäksi monet "koristeet" ovat niin huonosti tehtyjä, että ne saa joulun jälkeen heittää suoraan roskiin.






0

Tervetuloa blogiini!

Päätin aloittaa bloggaamisen auttaakseni muita nauttimaan arjen pienistä iloista ja juhlien valmistelusta. Itse innostun juhlien suunnittelusta ja kaikenlaisesta näpertelystä, mutta esimerkiksi äitini pitää kaikkea tälläistä lähinnä rasittavana stressin lisääjänä. Noh minä pidän sitä rentouttavana iltapuhteena samalla, kun katson netflixistä tv-sarjoja.

Toinen syy blogin aloittamiseen on omakotitalo, jonka ostimme avopuolisoni kanssa viime talvena ja jota olemme nyt koko kevään remontoineet. Neliöiden kasvettua lähes kolminkertaiseksi ei koristeita erilaisia juhlia varten ole läheskään riittävästi. Muutto kerrostalosta omakotitaloon tarkoittaa myös sitä, ettei meillä ole minkään sortin ulkokoristeita tai perinteitä ulkokoristelua varten.



Järkevänä naisena päätin hetken pohdittuani tarttua ensin suurimpaan haasteeseen, joka on tietenkin joulu. Ensimmäinen joulu omassa kodissa on ainakin minun päässäni suuri tapahtuma, jonka haluaisin näyttävän yhtä hienolta kuin Martha Stewartilla. Erilaiset sisustuslehdet ja naistenlehdet eivät suinkaan ole vähentäneet tätä "täydellisen joulun"-mielikuvaa päässäni. Noh luulen, että teen sen, minkä ehdin ja loppu saa jäädä. Olenkin päättänyt, että kaupasta saatavat oikotiet ovat täysin sallittuja ja siksi ajattelin liittää arvioita kaupasta saataviin hyviin tuotteisiin.

Toivottavasti te lukijat löydätte jotain hyödyllistä blogistani, joka helpottaa juhlafiiliksen löytämistä jo valmistelu vaiheessa!



0